Italiassa espanjaa on jo luonnostaan helppo ymmärtää ja lausua sukulaiskielen perusteella, kuin ruotsi ja norja. Italiassa on lisäksi pohjoisessa saksankielinen maakunta Alto Adige eli Süd Tirol, Etelä-Tiroli. Siellä italian kieli on selvänä vähemmistönä. Kannattaa tilata kaljat ja safkat siellä saksaksi, ettei katsota nenänvartta pitkin. Kerran tilasin siellä italiaksi, mutta opin yhdestä kerrasta. Se ei ole henkisesti Italiaa ollenkaan. Se maakunta liitettiin Italiaan ekan maailmansodan jälkeen, kun Itävalta-Unkari pirstottiin palasiksi. Suosittelen kovasti siellä käymistä, on huikeat maisemat Dolomiiteilla!
Italialaisen on paljon helpompi puhua vähän saksaa kuin vähän englantia. Moni italialainen puhuu oikein hyvää saksaa, ainakin minun ex-tyttöystäväni. Kuusi vuotta puhuttiin saksaa, italiaa ja suomea sekaisin. Hän oli syntynyt Napolissa ja sittemmin muutti Triesteen. Ja asui kaksi vuotta Münchenissä ja kaksi vuotta den Haagissa, yhteensä 4 v saksankielistä koulua.
Lisäksi Sveitsissäkin italian- ja saksankieliset asuvat rinnakkain. Kaikki eivät välttämättä osaa naapurin kieltä, mutta aina joku löytyy.
Englannissa ja Ranskassa ollaan vahvasti sitä mieltä, että meidän ei tarvii muita kieliä, koska meidän kulttuuri on niin ylivoimainen jo valmiiksi. Saksalaiset on vähä fiksumpia, ne opettelee englantia ja/tai ranskaa ongelmitta, ilman häpeän tai alemmuuden tunnetta. Ne tajuaa, että kielitaidosta on hyötyä.
